sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Haka C98:lle voitto kotiottelusta

Haka C98-joukkue pelasi hyvällä asenteella vieden pisteet ansaitusti, maalein 5-3 (3-2).
Haka aloitti pelin samalla asenteella ja tahtotilalla kuin viikkoa aiemmin TuWe:a vastaan. Tällä kertaa maalipaikat onnistuttiin hyödyntämään. Ottelua oli pelattuna 9:30, kun Joni syötti korkean ristipallon vastustajan puolustuslinjan yli. Pallolle ensimmäisenä ehtinyt Timo nosti pallon hallitusti puolittain vastaan tulleen maalivahdin yli maaliin. Vain minuuttia myöhemmin Ertürk kuljetti pallon laitaa pitkin ylöspäin ja syöttö Jerryn kautta Timolle. Timo pisti pallon ykkösellä verkon perälle. Tilanne Hakalle jo 2-0. Inter heräsi taistelemaan ja tasoitti ottelun tehden kaksi maalia kolmen minuutin sisään. Ajassa 37:00 Eeroa rikottiin keskialueella vapaapotkun arvoisesti. Waltterin hyvä vapari tavoitti Akun, joka puski pallon maaliin.
Toisen puoliajan ensimmäinen maali nähtiin, kun Joni veti päin vastustajaa, mutta taisteli pallon takaisin puolittain omille. Waltterin vedon maalivahti sai torjuttua puolittain, mutta Wate pelasi tilanteen loppuun asti ja Haka jälleen kahden maalin johtotilanteessa. Vain muutama minuutti tästä vastustaja pääsi vielä kaventamaan tilanteeksi 4-3. Ajassa 73:00, Järpän tiukan karvauksen ja hienon syötön jälkeen Waltteri pääsi karkuteille. Waltteri ei hukannut tilaisuutta vaan laukoi pallon varmasti maaliin.
Peli oli kokonaisuutena ihan hyvä; saimme luotua maalintekotilanteita ja maaleja monipuolisesti. (Linjan yli nosto...hienon syöttökuvion päätteeksi...erikoistilanteesta puskemalla...tiukan keskialueen karvauksen jälkeen läpiajo...maalinedusalueen "hässäkkä"-tilanteen loppuun pelaaminen x 2... veto hieman kauempaa 16 rajalta ylärimaan...jne.). Maalissa Ville pelasi hyvän ottelun, tehden tärkeitä torjuntoja. Puolustuspelaaminen oli maltillista ja hyvää suurimman osan peliajasta. Keskialueella pelattiin myös hyvällä itseluottamuksella.. Hyökkäyspelaaminen oli jälleen hyvää (tällä kertaa myös maalien muodossa). Hyvä pojat!

Ei kommentteja: