sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Mestarien turnaus
Haka sai lohkovaiheessa vastaansa PK K-U:n ja LAUTP:n. Ensimmäinen peli pelattiin, turnauksessa lopulta hopealle sijoittunutta, PK K-U:ta vastaan. Ottelu oli tiukka ja tulokseen 0-0 voidaan olla kaiken kaikkiaan kohtuullisen tyytyväisiä. Aleksi teki ottelussa muutaman todella tärkeän torjunnan ja saimme luotua maalintekopaikkojakin riittävän määrän. Toisessa pelissä saimme vastaamme LAUTP:n. Haka otti ottelusta pisteet lopputuloksen ollessa 1-2. Haka teki molemmat maalinsa erikoistilanteista. Ajassa 1:15 Waltteri antoi hyvän kulmapotkun maalille juosseen Eeron jalkaan tilanne Hakalle 0-1. Hakan toinen maali syntyi, kun karvauksen seurauksena vastustaja palautti maalivahdille ja Haka sai vapaapotkun. Waltteri siirsi pallon Akulle, joka latasi sen varmasti maaliverkon perille. Ottelua pelattuna 10:22. Vastustaja pääsi kaventamaan pelin loppunumeroiksi 1-2, ajassa 14:43, myös tämä maali tuli erikoistilanteen seurauksena. Haka jäi alkulohkossaan kakkoseksi tehtyjen maalien perusteella. (maalieron ollessa PK K-U:lla ja Hakalla molemmilla +1). Puolivälierissä saimme vastaamme Jazz:in. Kuten jo ennen peliä puhuttiin ottelun tulee viemään se joukkue, jonka jaloissa väsymys painaa vähemmän. Jazz oli tällä kertaa terävämpi ja teki vähemmän virheitä kuitaten pelin itselleen maalein 3-0. Jazz eteni lopulta turnauksessa pronssille. HJK vei turnauksen ykkösijan vakuuttavasti voittaen kaikki pelinsä, (tehtyjä maaleja 46 ja päästettyjä 4).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti