sunnuntai 19. elokuuta 2012

Hakalle voitto kotiottelusta

Ottelun ensimmäiset 14 minuuttia oli tasaista pelailua ja lievää vastustajajoukkueen hallintaa. Tämän jälkeen Haka iski pari kertaa. Ensin Paten levitys laitaan Roopelle, laitapakin terävä nousu ja hyvä matala keskitys maalinedustalle. Pate päästi pallon jalkojensa välistä takana olleelle Ertürkille, joka viimeisteli 1-0 ajassa 15 min. Kaksi minuuttia edellisestä Haka sai kulman, jota asettui antamaan Wate. Ertürk viimeisteli illan toisen maalinsa. Hakan peli passivoitui hiukan ja vastustaja käytti tilaisuuden hyväkseen. Kaksi kertaa läpisyöttö linjan taakse ja Jazzin numero 16 pääsi koittamaan Aleksin vastaantulotaitoja. Aleksi torjui molemmissa maaliinjohtaneissa tilanteissa vain puolittain, eivätkä puolustajat ehtineet riittävän hyvin tilanteisiin mukaan. 2-1 ajassa 26 min ja 2-2 ajassa 29 min. Ensimmäisen puoliajan lopulla Ertürkiä rikottiin 16 sisällä ja pallo vietiin pilkulle. Aku pisti pallon maaliin ja tilanne 3-2 ajassa 37 minuuttia.  Ottelua pelattu 39 minuuttia kun Jazzin pelaaja otti toisen keltaisen ja sai suihkukomennuksen.
Toinen puoliaika alkoi kohtuullisen mukavasti, mutta alivoimalla pelannut Jazz sai tehtyä tasoituksen 3-3 ajassa 49:30. Tämä maali olisi saatettu jossain toisessa pelissä hylätty paitsiomaalina. Tasoituksen jälkeen Haka haki voittomaalia ja vastustaja pyrki iskemään vastaiskuilla. Ertürk siirtyi alemmaksi tuomaan tarvittavaa juoksuvoimaa ja kovuutta keskikentän pohjalle. Ajassa 53 minuuttia Ertürk sai nostettua linjan taakse, Akun hyvä haltuunotto ja hieno laukaus reilu 20 metristä. Tilanne Hakan eduksi 4-3 ajassa 53:00. Ottelun lopputulos Hakalle 4-3 (3-2).
Positiivista pelissä oli se, että saatiin luotua maalintekopaikkoja runsaasti. Myös syöttökuviot kulkevat ajoittain tosi mallikkaasti ja peliä luodaan hyvin. Harmaita hiuksia valmentajille aiheuttaa se, ettei saada peliä rauhoitettua ja pelin taso vaihtelee ottelun sisällä liikaa.
Hyvä pojat, otitte kuitenkin ottelusta tärkeän voiton ja kuittasitte keväisen harmittavan viimeisen minuutin tappion.

Ei kommentteja: