tiistai 19. kesäkuuta 2012
TP-49 yj vaikeuksien kautta voittoon
TP-49 yj pelasi Oriveden Tuiskua vastaan maanantaina vieraissa ja tuliaisina 3-4 (3-1) voitto. Tähän peliin saatiin kasattua 13 poikaa, joten käytössä oli pari vaihtomiestäkin. Valmentajan ohjeet ennen peliä olivat suurin piirtein samat kuin sunnuntain pelissäkin. Painoiko edellispäivän peli jaloissa... aiheuttiko aurinkoinen sää... tai "hiukan" epätasainen kenttä muutoksen? niin tai näin, pojat eivät ensimmäisellä puoliajalla pelanneet omalla tasollaan. Edellisestä johtuen vastustaja johti puoliajalle mennessä kahdella maalilla. Toinen puoliaika sen sijaan osoitti joukkueiden välisen tasoeron. Keskikenttäpeli oli vahvaa ja sitä kautta TP hallitsi ottelua mennen tullen. Laadukkaita maalintekopaikkoja luotiin hyvien syöttökuvioiden päätteeksi kiitettävä määrä. Keskikentällä pelanneet pojat hakivat järjestäen ykköspallot ja pudottivat ne omille. Ei annettu enää vastustajalle tilaa, eikä aikaa. Kokonaisuudessaan oltiin aktiivisempia ja haluttiin osoittaa, että osataan pelata ja halutaan voitto ottelusta. Toinen puoliaika TP:lle 3-0. Maalinteossa onnistuivat Joona, Jerry, Aku ja Jyri. Hienoa pojat hieno nousu vaikeasta tilanteesta! Ottelussa pelasivat Pitkis, Karri, Eeli, Oki, Tomi, Joona, Eero, Lonkku, Jerry, Jyri, Vertti, Aku ja Roope. Tästä on mukava lähteä Juhannuksen jälkeisiin otteluihin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti