perjantai 1. kesäkuuta 2012

Nike Premier cup karsintapelien raportti

Haka98 pelasi turnauksessa 5 ottelua, saldona 1 voitto, 2 tasapeliä ja 2 tappiota. Poikien turnausohjelma oli haasteellinen, sillä Haka joutui pelaamaan ensimmäisenä lohkonsa kahta, ennakolta vahvinta, joukkuetta vastaan. Ensimmäisenä vastaan asettui TPSyj (ELL liigassa neljäntenä). Pojat pelasivat hyvin ja mahdollisuuksia oli ainakin tasuriin. (Akun vapariveto tolpasta moken selkään, muttei aivan maaliin asti). TPS vei ottelun lukemin 2-0 (0-0) ja toinen maali oli selvä paitsio. Turnauksen toisessa ottelussa (JJK) jäimme ensimmäisellä puoliajalla aika pahasti jyrän alle. JJK sai otteluun unelma-alun ja se "kipsasi" suurimman osan pojista. Toisella puoliajalla pääsimme hiukan peliin mukaan ja Wate teki Ertürkin syötöstä Hakalle turnauksen avausmaalin. Lopputulos 1-5 (0-4). Lauantain kolmas ottelu pelattiin MaPS/WG-62yj:tä vastaan. Tämä oli tasainen ottelu alusta loppuun 1-1 (1-1), mielestäni Haka oli ottelun hallitsevampi joukkue ja olisi ansainnut esityksellään jopa voiton.
Sunnuntaille oli jäänyt ennakolta hiukan helpommat ottelut. Ensin vastaan asettui TuKV ja peli oli alusta loppuun asti Hakan hallussa. Lopputulos 4-0 (3-0) Hakalle. Maalit; 1-0 Jerry Ertürkin syötöstä, 2-0 Jerry Onnin syötöstä, 3-0 Ertürk Paten syötöstä ja 4-0 Miko Jyrin syötöstä. Turnauksen viimeisessä ottelussa vastaan asettui MuSa (pelaa myös ELL sarjaa). Myös tämä peli oli tasainen ja lopputulos 0-0.
Kokonaisuutena turnaus onnistui pojilta mukavasti (lukuunottamatta JJK pelin ensimmäistä puoliaikaa) ja pojat voivat olla kohtuullisen tyytyväisiä peleihinsä, sillä suurin osa vastustajista on pelannut ison kentän 11vs11 pelejä huomattavasti pidempään. Turnaus osoitti sen, että pystymme haastamaan koviakin joukkueita suhteellisen hyvin. Hyvä pojat, paljon on menty eteenpäin ja tästä on hyvä jatkaa.

Ei kommentteja: