Ekassa pelissä kohdattiin Vantaan Jalkapalloseura (VJS) ja joukkue oli hieman unessa ensimmäiset 10 minuuttia ja vastustaja meni nopeasti 3 - 0 johtoon. Hakan pojat vielä hieroivat aamurähmäisiä silmiään ja ujostelivat vastustajaa. Toisella puoliajalle saatiin hieman asennetta mukaan ja VJS:n maalillakin nähtiin muutamia tilanteita, niissä kuitenkaan onnistumatta. Sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta VJS-hyökkääjä läpiajossa ja komealla nostolla maalivahdin yli loppulukemat 4 - 0.
Sää Keravalla on mainio, + 45 auringossa tai ainakin siltä se tuntuu. Keli on erittäin haastava pojille, nestetankkauksesta pitää huolehtia.
Lounaan jälkeen pelasimme toisen ottelumme Espoolaista FC Kasiysiä vastaan ja liekö helle uuvuttanut poikamme täysin. Kaksinkamppailuita hävittiin urakalla keskialueella ja koko ajan oltiin juoksemassa omaa maalia kohti vastustajan painaessa päälle. Loppulukemissa ei ole yhtään liikaa, 2 - 0 Kasiysille. Hieman huolellisemmalla viimeistelyllä lukemat olisivat voineet rumemmatkin.
Jostain täytyisi kaivaa tsemppiä tuttua paikallisvastustajaa HJS:aa vastaan, ottelu pelataan hyväkuntoisella Kalevan Urheilupuiston nurmimatolla. Hyvällä esityksellä saisimme paremmat eväät lähteä huomisen koitoksiin. Huomenna kohtaamme Käpylän Pallon, Espoon Palloseuran ja Pallokoulu Keski- Uusimaan.
Kerava Cup osa 2
Lauantain kolmas peli jatkui samaa rataa kuin alkupäivän kaksi ensimmäistä kamppailua, vastustaja vei ja Haka yritti rimpuilla mukana parhaansa mukaan. Loppulukemat 3 - 0 HJS:lle vähintäänkin ansaitusti. Toivottavasti hyvin nukuttu hotelliyö lataa poikien akkuja sunnuntain kolmea kovaa koitosta varten ja ilmakin saisi hieman viilentyä. Tämä viimeinen oli vaan jojon henkilökohtainen mielipide.
Ps. Huoltoporras tosin toivoisi helteiden jatkuvan. ;-)
Kerava cup, sunnuntain pelien tulokset;
PK-KU vs Haka 2-1
KäPa vs Haka 6-1
Haka vs EPS 0-3
Turnaus pelattiin "isolla" nurmikentällä ja tämä aiheutti pojille paljon ongelmia. (n. 20 m leveämpi ja 30m pidempi, kuin "nuorisokenttä"). Poikien väliset etäisyydet...pallottoman miehen liike ja liikkeen suunta...pelinavaus...kaaripallojen haltuunotto ja haltuunoton suunta... syöttövoimakkuus ja -tarkkuus...puhe...keskikentän porrastus...pelitempo... = perusasioiden tekeminen ja perustaidot.
Meillä on monia asioita harjoiteltavana ennenkuin olemme valmiit ison kentän peleihin. Valmentajien korostama asenne ja "syke" harjoittelussa pitää parantua, jos haluamme voittaa jatkossa nyt kohdatut ja vastaavantasoiset joukkueet. Myös maalivahtien harjoitusaktiivisuutta tulisi saada paremmalle tasolle.
Peliesityksissä oli toki paljon positiivisia, pieniä onnistumisia ja osa peleistä kääntyi vastustajalle lähinnä siksi, että meille tuli omalla kenttäpuoliskolla yksittäisiä virheitä joista vastustaja rankaisi. Lisäksi on muistettava se tosiasia, että olemme vielä keskittyneet pienpelaamiseen ja lyhytsyöttöpeliin. Pienemmän kentän peleissä emme ole niin kaukana näistä vastustajista, (jos lainkaan?).
lauantai 11. kesäkuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti