torstai 14. huhtikuuta 2011

Haka - TKT Saharassa

Haka D98 kilparyhmä pelasi harjoituspelin keskiviikkona 13.4. Saharassa keväisissä olosuhteissa. Haka hallitsi peliä pelaamalla lyhytsyöttöpeliä maata pitkin pelaajalta toiselle ja TKT-pelureilla oli aika ajoin kiire pysyä perässä. Varsinkin Hakan liukkaat laitalinkit aiheuttivat jatkuvasti ongelmia TKT:n puolustukselle. Puoliajan aikana laitalinkit myös vaihtoivat laitoja keskenään ja näin sekoittivat vielä entisestään vastustajan puolustustyöskentelyä. Ensimmäisellä jaksolla kotijoukkueen viimeistelyssä oli hieman toivomisen varaa, hyvissäkin paikoissa tuli hutipotkuja. Muutamassa ylivoimahyökkäyksessä olisi palloa voinut jakaa vielä poikittain syöttämällä kaverille parempaan paikkaan, liian useasti kuitenkin mentiin hieman laput silmillä ja yritettiin mieluummin itse Toivotaan, Toivotaan- ratkaisua pienistä kulmista. Puoliajalle mentiin kuitenkin Hakan 1 - 0 johdossa, Topias Rosbergin laukaus ohjautui TKT-pelurista ohi toiseen nurkkaan jo heittäytyneen maalivahdin.

Puoliajalla vaihdettiin keskikentän keskustaan tuoreita jalkoja ja peli siirtyikin entistä enemmän Hakan haltuun. Muutamia muitakin pelipaikkakokeiluja tehtiin ja ne tuntuivat onnistuneilta. Toisella puoliajalla Hakasta maalinteossa onnistuivat Miro Pekkonen ja Ertürk Sargin, molemmat maalasivat kahdesti. Loppunumerot 5 - 0 Hakalle olisivat voineet olla suuremmatkin, TKT- molari pelasti kuitenkin joukkueensa suuremmilta numeroilta useilla hyvillä torjunnoilla. Paljon hyviä suorituksia nähtiin ja tästä on hyvä jatkaa kohti kesän matseja.

Ei kommentteja: