torstai 24. maaliskuuta 2011

Lupaava esitys Saharassa

Keskiviikkona 23.3. pelattiin Saharan kentällä harjoituspeli Haka98 Kilpa vastaan TPV98, ennakkoon tiedettiin että TPV on erittäin kova ja kunnioitettava vastustaja. Monissa ikäkausirankingeissa TPV kuuluu kymmenen kovimman nipun joukkoon maassamme.

Alku oli hieman hapuilevaa molemmilta joukkueilta, palloa roiskittiin ilmaan eikä maltettu pelata maata pitkin. Haka siirtyi ottelussa johtoon nopean vastahyökkäyksen päätteeksi, mutta TPV ei tästä hämmentynyt vaan kuittasi ennen puoliaikaa kahdella maalilla taukojohdoksi 2-1.

Tauolla painotettiin uskallusta pelata ja luottaa omiin kykyihin entistä enemmän. Molempien joukkueiden peli paranikin toisella puoliajalla ja molemmissa päissä nähtiin hyviä sommitelmia ja hienoja maaleja. Maaleja tehtiin vuorotahtiin ja loppulukemiksi saatiin 4-3 voitto TPV:lle. Vastustaja oli tänään tuon verran parempi, mutta Hakan joukkueelta mukiinmenevä esitys todella kovaa vastustajaa vastaan.

Aivan kelvollista juniorijalkapalloa Hakan joukkueelta, varsinkin toisella puoliajalla. Enemmän toivoisi uskallusta pelata maata pitkin ja nopealla tahdilla yhdellä,kahdella kosketuksella palloa eteenpäin. Kun näin tehtiin, niin saatiin aikaan hyviä hyökkäyksiä ja maalintekopaikkoja. Tästä on hyvä jatkaa kohti viikonloppuna pelattavaa kevään viimeistä Kykykoulutapahtumaa Saharassa.

Ei kommentteja: