D98 futsal piirinsarja pelattiin 13:sta joukkueen yksinkertaisena sarjana ja sarjasijoitukset määräytyivät suoraan tämän perusteella ilman sijoitusotteluita.
Poikien toivomuksesta päätimme osallistua futsalin piirinsarjaan kaudella 2010-11. Lähes kaikki joukkueen pojat halusivat pelata talvikaudella futsalia ja tästä syystä lähdimme 98 ikäluokan piirinsarjaan kahdella ryhmällä. Joukkuejako perustui pääasiallisesti edelliskesän jalkapallon ryhmäjakoon (valkoinen/musta), tällä pyrittiin varmistamaan ryhmien sisäisen kemian toimiminen. Osallistumisprosentit kertovat että ratkaisu lähteä futsaliin oli oikea ja lisäksi pojat saivat ansaittua vaihtelua tiukkaan harjoitteluohjelmaansa. Tulostavoitteita ei sarjaan asetettu, poikia kehoitettiin ainoastaan pelaamaan maltillisesti ja peliä rakentaen. Valmentajille ja taustoille jäi siis lähinnä kuljettajan ja neuvonantajan roolit (välillä aika kovaääninen?) :D.
Pelillisesti molemmat Haka98 joukkueet esittivät mielestäni sarjan parasta peliä. Muiden joukkueiden "pitkä ja perään" pelityyliin pojat eivät juurikaan sortuneet, vaan palloa pelattiin pienpelityylillä pojalta pojalle ja maalintekopaikkoja luotiin runsaasti pelistä toiseen. Tästä osoituksena on se, että Haka valkoiset tekivät toiseksi eniten maaleja sarjassa ja päästivät toiseksi vähiten maaleja omaan päähän, siitäkin huolimatta että maalissa oli ns. "kenttäpelaaja". Myös Haka mustat onnistuivat pelaamisessaan hyvin ja sijoituskin olisi ollut sarjassa parempi, ilman muutamaa ratkaisevaa poissaoloa tiukoissa matseissa.
Kokonaisuutena futsalkausi oli, ainakin toivon niin, pojille kivaa vaihtelua jalkapalloharjoittelun yhtenä harjoitemuotona.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti