Hienoa pojat, toinen peräkkäinen peli jossa nousitte tappioasemasta voittoon.
Valkku korotti ääntään muutaman tilanteen jälkeen, parille puolustuspään pelaajalle. Tämä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että tiedän näiden poikien pystyvän halutessaan "isoihin tekoihin" kentällä. Poikkeuksellisesti käyn lävitse pelaajat, poika pojalta.
Aleksi- huonohko alkulämmin näkyi alussa, mutta paransi omalle tasolleen pelin aikana. Joni P- yritteliäs kuten aina vielä kun saadaan syöttöpeliä parannettua niin hyvä tulee. Joni L- perushyvä peli, itseluottamuksen kasvaessa parantaa edelleen. Pauli- liikkuminen ihan kohtuullista, syöttöjen tarkkuutta pitää harjoitella. Olli- alussa hiukan hukassa, paransi omalle tasolleen loppua kohden. Harjoitusaktiivisuutta. Onni- uurasti tosi isolla sydämellä, kuten aina. Hiukan malttia ja ajatusta mukaan. Jere I- odotukset kasvavat hyvien esitysten mukana, paikka kuin paikka käy. Timo P- hiukan arka edelleen, parantaa varmasti edelleen. Eka täysi puoliaika, hienoa. Jyri- parhaimmillaan juoksupalloissa, yritystä riittää. Haltuunotot ja syötöt treenin alle. Antti- ajatusta on, muutamia väläytyksiä tässäkin pelissä. Aktiivisuutta kaivataan lisää. Henri P- hyvää peruspelaamista, juoksukunnon kasvaessa myös muut odotukset kasvavat. Aku- paras näkemäni peli Akulta, yritteliäs, hyvä sijoittuminen. Hienoa. Wate- teki odotusten mukaista työtä ja kokonaisuutena hieno esitys. Lonkku- paras näkemäni peli Lonkulta. Ehkä jopa suurin yllättäjä tänään.
Pelissä nähtiin vaihtelevaa suoritustasoa, huonosta, todella hienoihin syöttökuvioihin. Kokonaisuutena jäi positiivinen vaikutelma, koska yritettiin tehdä parhaan mukaan peliä ennen sovittuja asioita. Hyvä pojat.
keskiviikko 18. elokuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti