Futsal sarjaan lähdettiin pitämään hauskaa, kikkailemaan ja nauttimaan onnistumisista.
Tulostavoitteita ei ole ja peleissä pääasia on hassuttelu, ei voittaminen.
Kun katselin kentän laidalta Ismon kanssa joukkueen peliä, niin se näytti siltä
että hauskaa on ja kun on hauskaa tulee myös onnistumisia. Siitä osoituksena
on se että 10:stä pojasta 8 sai kirjattua itselleen "pistemerkinnän" ja 7 poikaa
pääsi maalien makuun.
Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui FC Kangasala. Peli oli ajoittain hiukan
hakevaa, eikä ihan kaikki asiat vielä onnistuneet.
Olisiko ollut lievää jännittämistä aistittavissa?
Ajassa 7,15 Juuson veto poisti ainakin osan jännityksestä (1-0). Vastustaja tuli vielä tasoihin. Paten neppailu ja hienot syötöt, sekä toinen (Juuson syötöstä) ja kolmas maali (Jyrin syötöstä) Hakalle, alkoivat pikkuhiljaa tarttua myös muuhun joukkueeseen ja peli rauhoittui jonkin verran. Vastustaja kavensi (3-2), Joni teki (Okin syötöstä maalin), kun ensimmäistä puoliaikaa oli jäljellä pari minuuttia (4-2). Toista puoliaikaa oli pelattu reilu 13 minuuttia kun Topra teki maalin (Juuson syötöstä). Pojat voittivat Kangasalan lopulta 5-3. Oki ja Jyri pelasivat hienon pelin maalivahteina. Tomi ja Onni uurastivat kiitettävästi päästä päähän.
Toiseen peliin lähdettäessä sovittiin että keskialue pidetään tukossa ja kikkailut tehdään laita-alueella silloin kun peli on omassa päässä. Toiseksi sovittiin puolustavan ja hyökkäävän roolin vaihtelusta pelin sisällä. Vastassa oli TPV Hannover (pun.) ja ensimmäiset viisi minuuttia
oli vauhdikasta päästä päähän menoa. Ajassa 5.49 Pate aloitti Hakan maalikarkelot. Ensimmäisellä puoliajalla nähtiin vielä toinen maali, Eeron toimesta. Onni esitti upeita otteita maalissa, joita Jyri jatkoi toisella puoliajalla. Toisen puoliajan alkuun TPV kavensi (2-1). Juuson syötöstä Oki teki 3-1 maalin, se vapautti Hakan pelin lopullisesti. Paten neppailu tuotti vaihteeksi tulosta myös maalin muodossa (4-1). Ehkä pelin näyttävin kuvio oli vuorossa seuraavaksi; oman pään vasemmasta laidasta (Joni), tarkka syöttö ristikulmaan (Joel) josta nopea ja tarkka syöttö maalin edustalle sekä siirto maaliin (Eero). Tässä pelissä nähtiin todella hyvää pallottoman pelaajan liikettä ja nopeaa pelin avausta, sen seurauksena Haka sai luotua miesylivoima tilanteita. 6-1 maali oli esimerkki tästä; nopea avaus keskelle Joelille, Eero ja Onni hakivat laitoihin ja TPV:n ainoa pelaaja omalla alueella ei tiennyt ketä olisi seurannut. Joelille aukesi vapaa väylä keskellä vetopaikalle asti. Pate viimeisteli Eeron syötöstä ottelun lopputulokseksi 7-1. Tomi oli myös tässä pelissä keskialueen hallitsija.
mikko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti