keskiviikko 18. marraskuuta 2009

TPV -99 peli..

Pallohallissa pelattiin tänään harjoituspeli.

Tässä raportterimme versio pelistä. raportti. Hienoa, että vanhemmista löytyy reportterikin, mielenkiinnolla odottelemme raportteja.

Alla J-P:n näkemys:
Paikalla oli varmaan 22-23 poikaa, puolet pojista veti ensimmäisen erän aikana "aitatreenin" ja vähän kuntopiiriä ja peliryhmä pelasi peliä. Lopussa J-P palkitsi hyvät harjoittelijat n. 10 minuutin peliajalla. Meni kyllä melkoiseksi härdelliksi.
Lisäksi J-P halusi palkita Miroa ja Topiasta n. puolella pelillä.
Eli tänä vuonna palkitaan hyvästä harjoittelusta lisäpeliajalla. Ensi viikolla palkitaan taas muutamia poikia ja hyvin vastaavan kuntotreenin tehneet saavat lopussa vähän peliaikaa.

Muutamia havaintoja pelistä:

- Intoa oli kovasti, taitoa tarvitaan lisää (eli nopeammin pitää pystyä pelaamaan).
- Monesta pojasta näkyy se, että ei ole paljoa pelattu kovia pelejä.
- Paljon on pojilla tekemistä (mutta se on kyllä tehtävissä, kun vaan keskitytään treenaamiseen).

Kaksi ensimmäistä 98 -taistelijaa:

JJ (Joona), tosi rohkeata haastamista laitalinkkinä. Vielä kun treeneissäkin olisi samanlainen meininki harjoittelussa. Lisää keskittymistä ja tsemppiä treeneihin --> tuleva "tehtiksen laitalinkki"

OJ (Olli), hyvä sekä laidassa että kärjessä. Parhaimmillaan ehkä kärjessä. Rohkeaa haastamista ja muutama loistava yksilösuoristus. Ihan sama kuin JJ:lle, keskittymistä harjoitteluun ja tsemppiä treeneihin --> tulee parempi kuin Hakan nykyiset kärjet. (suoraviivaisuutta ja röyhkeyttä löytyy).

Kiitos loistavalle tuomarille!

J-P

Ei kommentteja: