keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Haka98 musta vs LeKi 4-3

Lähes hellesäässä pelattu piirinsarjapeli päättyi Hakan niukkaan voittoon. Lämmin sää näkyi jonkin verran poikien otteissa ja tästä johtuen ei ylletty aivan terävimpään suoritukseen. Kaikesta huolimatta pitää esitykseen olla tyytyväinen, sillä jälleen kerran näimme poikien pelaavan yhtenäisenä joukkueena.
Peli sai Hakan kannalta hyvän alun ja jo ottelun kolmannella minuutilla teimme ensimmäisen maalin. Vaihtojen jälkeen tuli pieni nukahdus ja vastustaja tasoitti. Peli parani ja tauolle mentiin Hakan johtaessa 2-1. Toisella puoliajalla pojat kasvattivat johdon jo kolmeen maaliin ja peli vaikutti jo selvältä. Tehtyjen vaihtojen ja johtoaseman luoman hyvän olon tunteen seurauksena isoin into tuntui kuitenkin hävinneen ja hyvin pelannut LeKi käytti tilaisuuden hyväkseen ja nousi lopulta yhden maalin päähän kotijoukkueesta.
Hyvä pojat voitte olla kokonaisuutena tyytyväisiä peliesitykseenne ja todella hienoa, että muistitte jälleen kerran ottaa yleisön huomioon ja omaksenne.
Torstaina pelattavassa ottelussa TP-49:ä vastaan parannamme peliämme parilla osa-alueella. Uskon että, joukkueen diskopäivän pelistäkin saadaan ihan kelvollinen esitys aikaiseksi.

Ei kommentteja: